Joensuun PopmuusikotKerubi

Hyvä Jätkät -palkinto Distress of Ruinille

La 14.11.2012 11:05

Joensuun Popmuusikot ry julkaisi neljättä kertaa myönnettävän Hyvä Jätkät -bändipalkinnon saajan. Rokumentti-festivaalin yhteydessä jaettavan tunnustuksen saa vuonna 2012 melodista death metallia soittava Distress of Ruin. Hyvä Jätkät -palkinto jaetaan vuosittain pohjoiskarjalaiselle yhtyeelle, joka on osoittanut aktiivisuutta uransa edistämiseksi.

Vuonna 2011 perustettu Distress of Ruin on keikkaillut runsaasti eri yhtyeiden kanssa ensimmäisen toimintavuotensa aikana ja saanut näkyvyyttä ensidemolleen metallimusiikkiin keskittyvissä verkkojulkaisuissa. Bändin jäsenet ovat myös tehneet paljon töitä soittotaitonsa kehittämisen eteen, mikä vakuutti palkinnon valitsijaraadin.

Distress of Ruin saa palkinnoksi kiertopokaalin lisäksi lahjakortin DLX-musiikkiliikkeeseen sekä studioaikaa SF Sound -studiolta. Palkinto jaetaan Rokumentti-festivaalilla järjestettävässä Mennään studioon -seminaarissa keskiviikkona 14.11. Pohjoiskarjalaisille bändeille suunnatussa keskustelutilaisuudessa puhutaan demojen äänittämisestä ja arvioidaan milloin yhtyeet ovat valmiita studioon. Keskustelemassa ovat Pariisiin Kevään solisti sekä Finnvox-studion työntekijä Arto Tuunela, Stellan ja Comforting Sound -studion Heikki Marttila, SF Sound -studion Kimmo Perkkiö, Nerve End -yhtyeen Joonas Kaselius sekä Teoston Kai Rosti. Keskustelun vetää joensuulainen muusikko Ville Härkönen.

Mennään studioon -seminaari alkaa Kerubin Kellarissa keskiviikkona 14.11. kello 17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 

www.facebook.com/distressofruin
www.mikseri.net/distressofruin
www.youtube.com/user/distressofruin


Ajankohtaista

RSSVoit tilata Joensuun Popmuusikot ry:n ajankohtaiset tiedotteet RSS-syötteenä.

Vanhat tiedotteemme löydät uutisarkistosta.

Joensuun Popmuuskot ry Ilosaaririrock Rokumentti Rock Film Festival Joensuun Töminä Oy Ravintola Kerubi