Joensuun PopmuusikotKerubi

Joensuu saa oman Rock Academyn!

La 02.06.2015 10:09

Joensuuhun perustetaan oma bändivalmentamo Rock Academy. Erilaisten kurssien, pienryhmien ja sparrausten lisäksi Academyyn valitaan kymmenisen bändiä, joita valmennetaan parin vuoden ajan henkilökohtaisesti muun muassa studiotyöskentelyssä.

Viime vuonna onnistuneesti kokeiltu Rock Academy -hanke starttaa Joensuussa täydellä teholla kesällä. Rock Academy on alkujaan Turun nuorisoasiankeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille. Turussa sparrauksesta on saatu erittäin hyviä tuloksia ja bändit ovat päätyneet festareiden lavoille ja keikkamyyjien listoille.

Lähes kaksi vuotta kestävä valmennus opastaa ja neuvoo mukana olevia soittajia tai artisteja muun muassa studiotyöskentelyyn, keikkailuun ja musiikin markkinointiin liittyvissä asioissa. Paikallisten osaajien lisäksi kouluttajina toimii maan eturivin ammattilaisia.

Ensi syyskuussa käynnistyvää valmennusta varten järjestetään avoin demohaku. Hakijoilta edellytetään oikeanlaista asennetta, motivaatiota kehittyä sekä mahdollisuutta sitoutua sparraukseen kesäkuulle 2017 asti.

Jos innostuit ja haluat mukaan, lähetä paras biisisi lyhyen ja ytimekkään biografian kera osoitteeseen joensuu@rockacademy.fi. Genrellä ei ole väliä: pop, rap, metalli, EDM - kaikki käy. Tarkempaa infoa hakuprosessista tulee näille sivuille kesän aikana.

Valittujen ryhmien tai artistien henkilökohtaisen sparrauksen ja tukemisen lisäksi Rock Academy järjestää myös kaikille avoimia seminaareja, workshoppeja ja muita musiikkialaan liittyviä tilaisuuksia sekä pienryhmätoimintaa.

Joensuu Rock Academy toimii osana valtakunnallista Rock Academy Finland -organisaatiota. Turun ja Joensuun lisäksi toiminta on käynnissä myös Tampereella ja Jyväskylässä. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Rauma ovat tulossa mukaan vuoden 2015 aikana.

Joensuu Rock Academy-hanke toteutetaan 1.5.2015–30.6.2017 välisenä aikana ja hanketta rahoittavat Etelä-Savon ELY-keskus, Joensuun Kaupunki ja Joensuun Popmuusikot ry.

Lisätietoa osoitteesta joensuu@rockacademy.fi.


Ajankohtaista

RSSVoit tilata Joensuun Popmuusikot ry:n ajankohtaiset tiedotteet RSS-syötteenä.

Vanhat tiedotteemme löydät uutisarkistosta.

Joensuun Popmuuskot ry Ilosaaririrock Rokumentti Rock Film Festival Joensuun Töminä Oy Ravintola Kerubi