

päivitetty 12.01.2007
Yhdistyksen nimi on Joensuun Popmuusikot ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea popmusiikin harrastusta Pohjois-Karjalassa sekä kohottaa sen taiteellista tasoa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää konsertteja, kokouksia, juhlia, esitelmä- ja luentotilaisuuksia sekä jäsenilleen opintomatkoja kotimaassa ja ulkomaille, pitää yllä yhteyksiä julkisyhteisöihin taloudellisen tuen saamiseksi elävän musiikin esittämiselle ja järjestää muusikoille harjoitusmahdollisuuksia sekä jakaa apurahoja. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys:
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö tai yhdistyksen päämääriä tukeva oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö. Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet. Jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistykselle jäsenmaksu, jonka suuruudesta päättää vaalikokous. Hallitus on yhdistyslain 14§:ssä mainituin edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen yhdistyksestä. Erottamispäätöksestä voidaan valittaa yhdistyksen seuraavalle kokoukselle jättämällä yhdistyksen kokoukselle osoitettu valituskirjelmä hallitukselle kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä, kun erottamispäätös on saatettu asianomaisen tiedoksi. Yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen ei ole maksanut jäsenmaksuaan kuluvan vuoden huhtikuun ensimmäiseen päivään mennessä.
Yhdistys voi kutsua kunniajäsenekseen henkilön, joka huomattavalla tavalla on tukenut yhdistyksen toimintaa tai jolle yhdistys haluaa muuten osoittaa kunnioitustaan. Kunniajäsenellä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
Yhdistyksen kokouksia ovat, vaalikokous, vuosikokous tai ylimääräinen kokous. Vaalikokous pidetään syyskuussa-lokakuussa ja vuosikokous pidetään tammi-helmikuussa hallituksen tarkemmin määräämänä päivänä. Ylimääräisiä kokouksia pidetään hallituksen kutsusta yhdistyslain 20§:n mukaisesti tai vähintään viiden (5) jäsenen niin vaatiessa ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kokouskutsut toimitetaan kirjeitse, sähköpostin välityksellä jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai sanomalehti-ilmoituksella viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Suljettua äänestystä käytetään vähintään kahden (2) jäsenen niin halutessa sekä vaaleissa.
Vaalikokouksessa käsitellään seuraavat asiat
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa kahdeksi vuodeksi valittu puheenjohtaja sekä 7-13 hallituksen jäsentä Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi vuotta. Hallituksesta on vuosittain erovuorossa puolet. Ensimmäiset erovuorossa olevat ratkaistaan arvalla. Hallituksen jäsenten on oltava yhdistyksen jäseniä. Hallitus valitsee keskuudestaan yhden varapuheenjohtajan. Hallitus nimittää muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Hallitus nimittää/erottaa toiminnanjohtajan.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä lukuun ottamatta pykäliä 11 ja 12. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Hallituksen kokouksia johtaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Hallitus asettaa alaisuuteensa tarpeelliseksi katsomiaan toimikuntia sekä jaostoja.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja yhdessä tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.
Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan vaalikokouksessa vuodeksi kerrallaan vähintään 1 ja enintään 2 tilintarkastajaa ja vähintään 1 ja enintään 2 kaksi varatilintarkastajaa.
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on marraskuun alusta seuraavan lokakuun loppuun. Hallituksen on jätettävä tilit kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta tilintarkastajille, joiden on ne lausuntoineen palautettava hallitukselle, vuosikokoukselle esitettäviksi kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen tehdään yhdistyksen kokouksessa ja päätöksen on saatava tuekseen ¾ kokouksessa annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkaminen edellyttää kahden erillisen, vähintään kolmen kuukauden välein pidetyn kokouksen päätöstä. Päätöksen on saatava tuekseen ¾ molemmissa kokouksissa annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa perustetaan sen varoilla stipendirahasto popmusiikin harrastelijoiden ja harrastelijaryhmien tukemiseksi.