21.09.2026
Hyvä tyypit! -tunnustuspalkinto Niskaperseotteelle
Joensuun Popmuusikot ry:n rahaston jakama Hyvä tyypit! -tunnustuspalkinto 2026 myönnetään kontiolahtelaiselle Niskaperseotteelle!
Vuonna 2025 perustettu punk-yhtye on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi Pohjois-Karjalan puhutuimmista uusista bändeistä ja ilmiöistä. Hyvä tyypit! -tunnustuspalkinnolla nostetaan esiin ansioituneita pohjoiskarjalaisia muusikoita ja yhtyeitä, jotka omalla esimerkillään edistävät ja tuovat näkyväksi paikallista musiikkitoimintaa. Vuoden 2026 palkinnonsaajamme Niskaperseote edustaa uuden sukupolven omaehtoista musiikintekijyyttä ja on samalla nostanut valtakunnallisesti näkyviin Pohjois-Karjalassa syntynyttä uutta punk-aaltoa. Hyvä tyypit! -palkinto jaetaan tänä vuonna jo viidettätoista kertaa.
Tunnustuspalkinnon myöntämisestä päättävän Popmuusikoiden hallituksen palkitsemisperusteissa mainitaan, että Niskaperseote jatkaa pohjoiskarjalaisen bändikulttuurin pitkää perinnettä raikkaasti, rohkeasti ja ennen kaikkea omalla äänellään. Yhtyeen nopea nousu paikallisilta treenikämpiltä muun muassa Ilosaarirockin lavalle ja keikkapaikoille ympäri Suomen osoittaa, että Pohjois-Karjalassa syntyy edelleen uutta ja valtakunnallisesti kiinnostavaa musiikkikulttuuria.
Tunnustuspalkinnolla Joensuun Popmuusikot ry haluaa nostaa esiin paitsi Niskaperseotteen omaa tekemistä myös laajemmin nuorten tekijöiden merkitystä paikallisen musiikkikulttuurin uudistumiselle. Omaehtoinen bänditoiminta, rohkeus tehdä omannäköistä musiikkia ja uuden yleisön löytäminen pitävät pohjoiskarjalaisen musiikkikentän elävänä sukupolvesta toiseen.
Hyvä tyypit! -palkinto luovutetaan Niskaperseotteelle torstaina 22.10. Kerubin Salissa järjestettävällä maksuttomalla ja ikärajattomalla Poppariklubilla. Niskaperseote saa palkinnoksi 1000 euron arvoisen stipendin, jonka voi käyttää vapaavalintaiseen musiikkiuraa edistävään toimeen tai hankintaan. Palkitsemisen jälkeen yhtye esiintyy Poppariklubilla, jonka lavalla nähdään saman illan aikana myös pohjoiskarjalaiset muusikot Annika Kurki ja Laura Kielo. Poppariklubin tarkempiin aikatauluihin voi tutustua täällä.
– Tuntuu tosi hyvältä, miten bändiin laitettu työ ja ahkerointi huomataan muuallakin. Kyllä me tämän kunniaksi laitetaan keikalla parasta ja vedetään täysiä niin kuin aina. Paljon on investoitu omia rahoja bändiin. Odotetaan kaikki tosi innolla keikkaa, kiittelee Niskaperseotteen solisti Roope Taavetti.
Hyvä Niskaperseote, Popparit onnittelee! Lämpimästi tervetuloa yhtyeen palkitsemiseen sekä Poppariklubille torstaina 22.10. kello 19 alkaen. Poppariklubia edeltää myös maksuton Musaverkkarit, josta löytyy lisätietoa täältä.